Auringonvalon ikävä kääntypuoli

Olemme saaneet jonkin verran palautetta ja kommentteja siitä, että suosituksemme saada paljon aurinkoa kesäisin ja talvisin voi olla vaarallinen. Auringonvalolla on omat kääntöpuolensa, olemme siitä tietoisia, mutta oikealla suojauksella niitä voi välttää melko hyvin. Kun olet suojannut itsesi oikein, ei Suomessa saatavasta auringosta juuri ole haittaa. Se on niin heikkotehoista verrattuna vaikka päiväntasaajan seudun valoon, että vahingot ovat hyvin vähäisiä, ellei siellä nyt oikeasti olla tuntikausia ilman paitaa joka päivä.

auringolta-suojautuminen

Koska ihmisillä tuntuu olevan hieman epäselvää, miten siellä auringon valossa tulisi oikein olla, ajattelimme tehdä tälläisen kirjoituksen auringon valolta suojautimisesta. On kaksi tärkeää asiaa, jotka on hyvä suojata kun auringossa ollaan, iho ja silmät.

Ihon suojaaminen

Suurin osa ihmisistä on tietoisia aurinkosuojan toiminnasta ja joskus kokenut mitä voi käydä kun se on unohtunut. Suomessa on siitä hämäävä tilanne, että monet voivat alkurusketuksen jälkeen olla tuntikausia auringossa kesälläkin, ilman että he palavat. Jotkut toiset taas tuntuvat palan auringossa hyvinkin nopeasti, joka on tavallaan tämän asian suhteen onni, sillä se pakottaa opettelemaan aurinkosuojan käytön heti alusta alkaen.

Vaikka siellä ulkona ei näkyvästi palaisi, ei se kuitenkaan tarkoita että olisi immuuni aurinkon haittapuolille. Aurinko aiheuttaa tuhoaan iholla, vaikka se ei näkyisi palamisena ja kuumottavana ihona.

Ehkä yleisin ongelma mitä tulee UV -säteilyltä suojautumiseen on se, että ihmiset luulevat pilvien suojaavan heitä. Vaikka ne pilvet sen auringon peittäisikin, ei se tarkoita että ne peittäisivät tätä haitallista UV -säteilyä. Noin 95 % tästä säteilystä tulee helposti pilvien läpikin suoraan iholle, joten niistä on turha odottaa apua.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pilviselläkin säällä kannattaa laittaa sitä aurinkorasvaa. Sen edut ei ehkä näy heti, mutta jos verrataan vaikutusta vuosikymmenien jälkeen, puhutaan merkittävästä ihosyövän riskien pienenemisestä. Tietenkin tämä tilanne on parempi meillä pohjoisessa, kuin esimerkiksi Australiassa, jossa ihosyövät ovat iso ongelma. Kuitenkin sitä rasvaa laittaa minuutissa jo ihan hyvän kerroksen vaikka aamulla, ja se auttaa sitten monen tunnin ajan. Vaiva on pieni, hyöty on suuri.

Ja ei, se rasva ei estä d-vitamiinin muodostumista iholla. Se voi vähän heikentää se tuloa, mutta jos siellä ulkona ollaa yli 30 minuuttia, saadaan kesällä ihan riittävästi d-vitamiinia, oli rasvat iholla tai ei. Kannattaa siis oikeesti huolehti siitä rasvaamisesta, vaikka olisi pilviä tai ei niin huvittaisi. Vanhempana sitä on kiitollisempi, kun on vähemmän ryppyjä ja terveempi iho.

Silmien suojaaminen

Silmät ovat myöskin herkät UV -säteilylle, jonka takia nekin olisi hyvä suojata kesän aikana. Tässä pätee sama homma, eli pilvet eivät estä tämän säteilyn pääsyä silmiin, jonka takia ne olisi hyvä suojata säällä kun säällä kun ulkona ollaan vähänkään pidempään.

Paras keino silmien suojaamiseen ovat aurinkolasit, ja erityisesti polarisoidut sellaiset. Voit lukea tarkeemmin aurinkolasien toiminnasta ja ominaisuuksista tästä aurinkolasioppaasta, mutta sanotaan että keskimäärin paremmat ja isompi linssiset lasit suojaavat silmää parhaiten. Vaikka halvat ja kalliit aurinkolasit voivat tummentaa näkökenttää yhtä hyvin, ei se tarkoita että ne estäisivät säteilyn pääsyn silmiin läheskään yhtä tehokkaasti. On ihan eri asia tummentaa linssiä, kuin blokata UV -säteilyä!

Älä siis kitsaile aurinkolasien kanssa, vaan hanki kunnolliset ja mukavat aurinkolasit, joita tulee oikeasti pidettyäkin. Niistä laseista ei ole mitään iloa siellä komerossa, vaan ne pitää olla silmillä.

Näiden kahden keinon avulla voit välttyä lähes kaikelta auringon aiheuttamilta ongelmilta. Enemmän suojautumista on hyvä harkita, jos menee jonnekkin missä UV -säteily on todella voimakasta. Tällöin kannattaa alkaa jo harkita peittävämpiä vaatteita, sekä ainakin hatun hankkimista. Lisäksi suojakertoimet kannattaa nostaa ainakin yli 30:nen.

Suomessa ei näitä kuitenkaa yleinsä tarvi, ja meillä pääsee helpommalla. Kannattaa kuitenkin suojautua edes vähän auringolta, jos haluaa pitää huolta ihonsa ja silmiensä terveydestä vielä vanhuuteenkin asti. Pienillä teoilla on isot vaikutukset vuosikymmenien päähän.

Leave a Reply